28. huhtikuuta 2014

Uudempaa tuotantoa

Mikäli tämä blogi loppuu mielestäsi kesken, niin uudempia kirjoituksia löytyy täältä: http://mustatballerinat.blogspot.fi/.

3. huhtikuuta 2011

Täällä taas

Viime postauksen huopikkaat ovat vaihtuneet vajaassa parissa kuukaudessa lähinnä kumisaapaskeleihin. Samaan aikaan olen tehnyt kaikkea muuta kuin elellyt blogimaailmassa, mikä saattaa välillä olla ihan hyväkin.

*Kirjoitellut työhakemuksia, stressannut kesätöistä, käynyt työhaastatteluissa, saanut kesätyön.
*Opiskellut, opiskellut, opiskellut.
*Viihtynyt itselleni rakkaiden harrastusten parissa.
*Saanut tuomion eräänlaisesta selkävaivasta ja jumppaohjeet sen hoitoon, mutta jäänyt toistaiseksi aika vähälle se jumppaaminen.
*Käynyt töissäkin jossain välissä.
*Ostanut joitakin pieniä ostoksia.

Ja nämä vain jotain mainitakseni. Kävin äsken juoksentelemassa vesisateessa. Enhän minä jaksanut juosta kuin nurkan taakse ja kävelin sitten vähäsen lisää, mutta tuli tuollaisesta pikkulenkistäkin yllättävän reipas olo.

19. helmikuuta 2011

Talven Must Have: Huopikkaat


Toivoin joululahjaksi huopikkaita. Kuulemani mukaan kysyntä ylitti tarjonnan huopikasmarkkinoilla, joten eipä löytynyt Jouluna lahjasäkistä huopikkaita. Tammikuun puolella sain sitten vihdoin huopikkaani ja nuo ovatkin osoittautuneet ihan parhaiksi näillä pakkassäillä.

Olen nyt muutamana päivänä pyörinyt yliopistollakin huopikkaat jalassa, sen verran mukavilta nuo tuntuvat. Ja takuulla paremman näköiset, kuin (feikki-)UGGit ja muut hirvitykset.

7. helmikuuta 2011

Viime päivien asut


Huomattavan harvoin muistan kuvata tänne blogiin todistusaineistoa, että minulla on ollut jonkinlaiset vaatteet päällä ihmisten ilmoilla. Tänä aamuna sattui olemaan muutama minuutti ylimääräistä aikaa, niin kerkesin napata kuvan. Tämä on tyypilliseen tapaani melko kirppispainotteinen asu. Hame kirpparilta, alunperin Vero Moda. Valkoinen paita kirpparilta sekin, alunperin Timberland. Örviäiskuvioinen huivi Pieces ja sukkahousut jotkut niistä bambusukkiksista, joita on tänä talvena kaappiin kasautunut. Kuinka olen pärjännytkään ilman bambusukkahousuja tai yleensäkään muita paksumpia sukkahousuja? Olen vasta nyt ymmärtänyt, että hameita voi pitää talvellakin.



Tämä kuva esittää sitten taas viikonlopun kotiasua. Pääosassa on äidiltä tilattu harmaa neule. Parhautta on se, että jos lehdessä näkee kuvan jostakin kivasta neuleesta ja vihjaa äidille, että tuollainen kelpaisi, niin toive saattaa hyvinkin toteutua.

PS. Sori, innostuin leikkimään Picasalla.

6. helmikuuta 2011

Voitehii

Kuvassa näkyy viikolla Biodellystä saapuneen paketin sisältö. Välillä alkaa huolestuttavasti tuntua, että tästä on tulossa samanlainen ostosblogi niinkuin kaikki muutkin muotiblogit, vaikka tarkoitus olikin jotain ihan päinvastaista.

Joka tapauksessa paketista löytyi Essentia Naturale -meikkipuuteri, tämä on muutes ensimmäinen mineraalimeikkiostokseni, saa nähdä kuinka käy. Puuterin kaveriksi tilasin EcoToolsin Kabukisiveltimen. Voitehii, eli voiteita edustivatkin sitten muut ostokseni: Santen huulirasva, Logonan Daily Care Aloe & Vanilja ihovoide, sekä viimeisenä pikkupurkki Tropicain Pure Body Melt -kookosöljyä. Kookosöljyä käytän muutenkin jo kropparasvana, mutta ajattelin hankkia käsilaukkuversioksi erikseen vielä tuollaisen pikkupurkin. Voi sitä pikkupurkkia sitten myöhemmin täytelläkin. :)

5. helmikuuta 2011

Perjantain kirppisretki


Sen jälkeen kun muutin pois keskusta-alueelta, on tullut aika vähän käytyä keskustassa ja sitä myöten kirpparireissutkin ovat jääneet. Eilen päätin sitten töiden jälkeen ihan varta vasten tehdä retken kirpparille. Teki mieli jotakin täydennystä vaatekaappiin "vaihtelun vuoksi". Harmaa tunikamittainen kauluspaita olkoon kesätyöhaastatteluja silmällä pitäen uusi edustuspaitani. Vaikka oma tyylini tuntuu olevan aika hyvin hallussa, niin työhaastattelut ja muut edustustilaisuudet ovat aina yhtä hankalia pukeutumisen kannalta. Jotenkin oma tyylini sellaisenaan ei oikein sovi silloin, kun pitäisi näyttää siistiltä ja asialliselta.

Mites tuo musta mekko sitten? Mustia mekkoja minulla on ennestään ehkä 1...2... no ainakin 5, mutta ehkä yksi vielä joukkoon sopii. Tuo on sellaista hassuntuntuista materiaalia, joten menee ehkä tarvittaessa paremmin bilemekkoja. Epäilyttävää, mekon kokolapussa lukee 42 ja se on minulle sopiva, vaikka koen olevani enemmän kokoa 36? En edes äkkiseltään huomannut, että mekkoa olisi pienennetty.

Palataan vielä vaatteidenostosääntöihin. Tein tuonne sivupalkkiin laskurin tänä vuonna hankituista vaatteista. En viitsi sittenkään ihan suoraan karsia vaatteita kaapistani, vaan teen karsinnan vasta sitten, kun on seuraava kirppismyyntireissu tiedossa. En viitsi turhan takia jemmata vaatteita jonnekin erilliseen laatikkoon, jos niille vielä löytyy käyttöä toistaiseksi. Katsotaan miten käy, jotenkin kuitenkin vaatemäärä on pidettävä aisoissa.

26. tammikuuta 2011

Kaapista käyttöön


Ostin tämän kassin kirpparilta ehkäpä vuosi takaperin. Se ei ole päätynyt aiemmin käyttöön kuin ihan pari kertaa. Olen jotenkin pitänyt kassia liian kesäisenä ja liian pienenä arkikäyttöön, kun raahaan puolta omaisuutta mukanani. Yleensä käyttämäni Mifukon laukku lomailee tällä hetkellä, sillä epäilen toispuoleisen laukun pahentavan tällä hetkellä vallitsevaa selkäongelmaani. Yleensä parempana laukkuna käyttämäni Longchamp on myöskin liian pieni joka päiväiseen käyttöön. Sattumalta otin tämän kassin esille eräänä päivänä ja oivalsin, että tämähän on varsinainen tilaihme! Tai siis tiukkaa tekee kyllä tuon mukana kulkevan tiiliskivikokoelman (seminaarityön kirjoitteluun tarvitsee ison pinon alan suurien nimien kirjoittamia teoksia...) kanssa, mutta silti tämä tuntuu parhaalta vaihtoehdolta tämän hetkisistä vaihtoehdoista.  Kassi näyttäisi olevan alunperin H&M:stä ja maksoi kirpparilla ehkä pari euroa, en muista enää.